Samat trendit nousevat esiin tutkimuksissa ja yritystapaamisissa, kertoo Cinoden Anders Hagberg

25 tammikuun, 2021 · konsultti

Kirjoittanut: Michael Ljungqvist

Maailma muuttuu nopeasti. Millaisiin haasteisiin muutoksen vauhdissa mukana pysyttelevän yrityksen on pystyttävä vastaamaan?

Haastattelimme Cinoden toimitusjohtajaa Anders Hagbergiä aiheesta. Ruotsista lähtöisin oleva ohjelmistotalo Cinode tarjoaa työkaluja konsulttiliiketoiminnan tehostamiseen. Cinoden palvelu on eräänlainen kokonaisvaltainen ERP koko it-konsultointiliiketoiminnan pyörittämiseen.

Tiiviistä yhteistyöstään pohjoismaisten konsulttiyritysten kanssa cinodelaiset ovat saaneet hyvän näköalapaikan konsulttiliiketoiminnan tilaan pohjoismaissa.

– Viimeisen kahden vuoden aikana olemme keränneet dataa ja tavanneet parituhatta potentiaalista asiakasta Suomessa ja Ruotsissa. Lähes jokaisessa tapaamisessa esiin nousevat nämä samat trendit, jotka näkyvät myös Euroopassa tehdyissä tutkimuksissa, Hagberg kertoo.

Hagberg avaa meille konsulttiliiketoiminnan keskeiset tulevaisuuden trendit, joihin ohjelmistokonsultointia tarjoavan ja menestystä tavoittelevan yrityksen tulisi varautua.

Työntekijöiden poistuma ja rekrytoinnin vaikeus

Työntekijöiden vaihtuvuus it- ja ohjelmistoalan konsulttiyrityksissä on suurta ja uusien osaavien konsulttien rekrytointi vaikeaa.

– Työntekijöiden poistuma niin pienissä kuin suurissakin konsultointia tarjoavissa yrityksissä voi olla jopa 15-20 % vuoden aikana. Esimerkiksi 100 konsultin yrityksestä 20 henkilöä saattaa lähteä vuoden aikana. Jos yritys tavoittelee kasvua, on tilalle rekrytoitava saman verran henkilöstöä, mutta sen lisäksi vielä lisää ihmisiä. Tämä tarkoittaa usein jopa viisin- tai kymmenkertaisen hakijamäärän haastattelemista. On sanomattakin selvää, että rekrytoinnin kustannukset ovat merkittävät, Hagberg selittää.

”On sanomattakin selvää, että rekrytoinnin kustannukset ovat merkittävät.”

Joissain yrityksissä konsulttien poistuma voi olla jopa huimat 30 prosenttia. Hagbergin mukaan ongelma korostuu suurissa kaupungeissa Pohjoismaissa, erityisesti Suomessa ja Ruotsissa.

Siksi yritykset joutuvat näkemään paljon vaivaa työntekijöiden houkutteluun.

– Rekrytointiprosessi on kääntynyt päälaelleen. Esimerkiksi ohjelmistokonsulteista on niin suuri pula, että yritykset tekevät mitä tahansa saadakseen työnhakijat kiinnostumaan itsestään, Hagberg toteaa.

Ammattitaidon ja erikoistumisen rooli korostuu

Konsulttiyrityksiltä odotetaan yhä enemmän ammattitaitoa ja erikoistumista.

– Kuulemme usein 20-50 työntekijän yrityksiltä, että heiltä vaaditaan entistä laajempaa ammattitaitoa ja asiantuntemusta. Päästäkseen kiinni uusiin sopimuksiin he joutuvat lisäämään osaajiensa joukkoon uusien alojen eksperttejä, kertoo Hagberg.

Vastatakseen laajenevaan erikoisosaamisen tarpeeseen yritykset ryhtyvät rakentamaan osaajien verkostoa myös oman organisaation ulkopuolelta.

Freelancerien, alihankkijoiden ja yritysten välisen yhteistyön “ekosysteemi” auttaa vastaamaan asiakkaiden monipuolistuneisiin tarpeisiin, mikä viekin meidät kolmanteen trendiin, eli yritysten välisen yhteistyön lisääntymiseen.

Puitesopimukset edellyttävät yhteistyötä

Suurten asiakasyritysten puitesopimukset edellyttävät it-konsulttiyrityksiltä ja ohjelmistotaloilta joustavuutta.

– Esimerkiksi pankilla tai vakuutusyhtiöllä voi olla puitesopimuksessaan 25 yritystä, jotka voivat toimittaa niille palveluitaan. Puitesopimuksissa on erilaisia vaatimuksia täytettäväksi, mutta ne eivät takaa, että tilauksia välttämättä tulee, Hagberg selittää.

Jotta suurten asiakasyritysten vaatimukset pystytään täyttämään, joutuvat yritykset tekemään entistä enemmän yhteistyötä keskenään.

Freelancer-markkinan kasvu ja ”yrittäjämäisten” yritysten nousu

Myös yhä useampi ohjelmistoalan ammattilainen lähtee freelanceriksi.

– Kymmenessä vuodessa vuosien 2008 ja 2018 välillä olemme todistaneet freelance-työntekijöiden määrän kaksinkertaistumisen. Monet perustavat yhden hengen yrityksen oman ammattitaitonsa varaan ja pystyvät elättämään itsensä sillä, kertoo Hagberg.

Suomessa ohjelmistoalan freelance-työntekijät ovat pääosin hyvin työllistettyjä, ja on jopa vaikeaa löytää osaavia freelancereita, joilla olisi aikaa kalenterissaan. Olemme aiemmin julkaisseet kattavan artikkelin freelance-ohjelmistotyön teettämisestä.

Freelancerien määrän kasvu on vain osa työllistymisen tapojen murroksesta. Suuryritykset ovat ryhtyneet hyödyntämään yhä enemmän ulkopuolista osaamista.

– Suuryrityksissä pyritään yhä enemmän ulkoistamaan ydintoimintojen ulkopuolinen osaaminen muihin yrityksiin. Konsulttien palkkaaminen lisääntyy ja työnteko muuttuu projektimuotoisemmaksi, Hagberg kertoo.

Ulkoistaminen on Hagbergin mukaan alkanut markkinointikonsultoinnin hyödyntämisestä, mutta laajenee hiljalleen yhä useampiin toimintoihin. Suuryritykset eivät voi olla tarpeeksi ketteriä reagoidakseen jokaiseen it-alan trendiin, joten ulkopuoliselle osaamiselle on tarvetta.

Myös työntekijän vapaus lisääntyy, kun yritykset ottavat selvää perinteisen työllistämismallin ulkopuolisista mahdollisuuksista. Perinteisen palkkatyön ohella freelance-alihankkijuus voi olla monelle houkutteleva vaihtoehto. Kyse ei ole pelkästään it- ja ohjelmistoalan yrityksistä, vaan myös perinteisempien alojen yritykset ovat ryhtyneet tutkimaan entistä joustavampia työllistämisen tapoja.

Digitaaliset työkalut avuksi haasteiden taltuttamiseen

Kuinka kohdata kaikki nämä haasteet? Anders Hagbergillä on vastaus: Cinoden SaaS-palvelu.

– Cinoden pyrkimyksenä on auttaa konsulttiyrityksiä ja ohjelmistotaloja kasvamaan ja kukoistamaan. Tarjoamme työkaluja tekemään yrityksistä “tulevaisuuden kestäviä”, Hagberg kertoo.

Monissa konsulttiyrityksissä toimintaa pyöritetään useiden eri järjestelmien avulla: on projektinhallintasovellus, CV-tietokanta, asiakkuudenhallintajärjestelmä, rekrytointisovellus, työajan hallinta ja niin edelleen. Cinoden työkalut yhdistävät nämä kaikki yhteen järjestelmään, joka on suunniteltu nimenomaan konsulttiliiketoiminnan tarpeita ajatellen.

– Keskeisimmät avainasiat näiden trendien kohtaamiseen ovat nopeus, läpinäkyvyys ja mahdollisuus lähteä rakentamaan osaajien ekosysteemiä. Tämä kaikki onnistuu Cinoden avulla, Hagberg kertoo.

Järjestelmä auttaa myyntiä yhdistämään oikeat konsultit oikeisiin toimeksiantoihin.

Hagbergin mukaan konsulttibisnes lähtee Cinoden avustuksella kasvuun.

– Avainasemassa on nopeus. Cinode auttaa sopimaan diilejä entistä nopeammin: aika liiketoimintamahdollisuuden tunnistamisesta sopimuksen syntymiseen lyhenee jopa 10 prosenttia. Cinoden avulla konsulttien ammattitaito voidaan visualisoida kiinnostavalla ja myyvällä tavalla sekä yhdistää entistä tehokkaammin sopivat konsultit oikeisiin toimeksiantoihin, kertoo Hagberg.

Entä kuinka saada konsultit pysymään yrityksessä? Työntekijöiden motivointi on Hagbergin mukaan tärkeä tekijä poistuman vähentämisessä. Cinoden työkalut on rakennettu sitouttamaan työntekijöitä ja kehittämään heidän osaamistaan.

– Koska järjestelmä auttaa myyntiä yhdistämään oikeat konsultit oikeisiin toimeksiantoihin, he pääsevät tekemään mielekästä työtä ja samalla kehittämään omaa osaamistaan. Läpinäkyvässä järjestelmässä kaikki ovat tarkastella toistensa kykyjä ja samalla myös osallistua myyntiin suosittelemalla toimeksiantoihin sopivia kollegoita.

Jotta konsulttibisnes voi kasvaa, tullaan tarvitsemaan laajaa yhteistyökumppanien ja alihankkijoiden ekosysteemiä. Myös alihankkijoiden osaaminen voidaan lisätä mukaan Cinoden järjestelmään ja luopua vanhanaikaisesta sähköpostien veivaamisesta konsulttien yhdistämiseksi toimeksiantoihin.

– Tavoitteemme on yhdistää asialleen omistautuneet ammattilaiset ja heidän kykynsä, kiteyttää Hagberg.

Michael Ljungqvist - Country Manger Finland / Sales

Michael Ljungqvist - Country Manger Finland / Sales

Vastaan Suomen Cinoden toiminnasta ja kehittämisestä. Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää, miten voimme olla avuksi.

Saatat pitää myös...

Kaikki viestit