3 merkkiä siitä, että poltat työntekijäsi loppuun

2 maaliskuun, 2022 · konsultti

Kirjoittanut: Anna Liebel

Johtajana tunnet olevasi vastuussa siitä, että työntekijäsi viihtyvät työssään ja voivat hyvin. Saatat miettiä, mikseivät työntekijät voi vain kuunnella sinua ja pitää huolta itsestään?

“We tried our best – you know the rest.”

Breaking news: Ihmiset ottavat mallia siitä, mitä me teemme, ei siitä mitä me sanomme. Hyvät tarkoitusperät eivät riitä, vaan sinun on myös itse noudatettava omia neuvojasi ja oltava todella rehellinen itsellesi siinä, mikä on tärkeää sinun, työntekijöidesi ja yrityksen tuloksen kannalta. 

Alla on kolme tyypillistä tapausta, joilla kuulen johtajien perustelevan toimintaansa itselleen, ja jotka tekevät hallaa kestävälle työnteolle niin yksilö-, tiimi- kuin organisaatiotasolla. 

Jokaisen esimerkin lopuksi seuraa rakentava ehdotus siitä, miten tilanteen voi hoitaa toisella tavalla ja edistää näin kestävää työskentelyä pitkällä aikavälillä.

“1. En halua kuormittaa työntekijöitäni, joten teen työn itse”

Ongelma: Haluat, että työntekijöilläsi on mahdollisuus palautumiseen ja lepoon samaan aikaan, kun töiden määrä vain kasvaa. Voi tuntua järkevältä ja huomaavaiselta, että otat ylimääräiset työtehtävät itsellesi ja teet pitkiä työpäiviä vähentääksesi kollegojesi kuormaa. Näin toimimalla kaivat kuitenkin kuoppaa itsellesi. 

Toiminnallasi viestität työntekijöille, että lepääminen ei ole hyvä asia, koska työtä on niin paljon. Jos et anna itsellesi lupaa irtaantua työstä ja palautua, viet myös kollegoiltasi oikeuden katkaista työnteko – vaikka sanasi ja hyvää tarkoittavat pyrkimyksesi puhuvat toista.

Ratkaisu: Aloita siitä, että suot itsellesi lepoa. Tutkimukset osoittavat, että lyhyet tauot edistävät vahvasti tuottavuutta ja terveyttä sekä lisäävät yleisesti ottaen tyytyväisyyttä elämään. Työntekijäsi ottavat mallia sinusta, joten siksi on hyvä, että pidät itse taukoja ja raivaat näin tietä henkilökunnan hyvinvoinnille ja tuottavuudelle.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

  • Pidä huoli siitä, että lounastauko on nimensä mukaisesti tauko. Syötkö lounaan 15 minuutissa? Mahtavaa! Sitten ehdit hyvin tehdä pienen kävelylenkin, ottaa päiväunet, meditoida tai jutella hetken kollegoidesi kanssa.
  • Rajoita töiden tekemistä illalla. Laita puhelimeesi hälytys ja lopeta töiden tekeminen hälytyksen soidessa.
  • Älä tee töitä pyhäpäivinä.
  • Kerro harrastuksistasi kollegoillesi. Näin osoitat, että vapaa-aika on tärkeää.
  • Näytä tiimillesi, millaiset rajat asetat itsellesi ja anna heidän tukea sinua niiden noudattamisessa.

“2. En luota siihen, että asiat tulevat tehdyiksi, siksi en delegoi töitä”

Ongelma: Ei ole helppo pysyä kartalla kaikista yrityksen tarpeista, rekrytoida uusia työntekijöitä sekä huolehtia kaikesta osaamisesta, jota tarvitaan yrityksen kasvuun. Ja kun viimein onnistut tässä kaikessa, sabotoit menestystä jättämällä taitavat työntekijät sivuun odottelemaan vaihtopenkille ja seuraamaan ottelua samaan aikaan, kun heidän vaivalla hankitut taitonsa eivät tule käyttöön.

Ja mitä tästä seuraa? Työntekijät kokevat olonsa tyytymättömiksi ja turhautuneiksi. He menettävät motivaationsa, sitoumuksensa ja alkavat katsella uusia työpaikkoja. Mitä hyötyä kaikesta osaamisesta on, jos et anna työntekijöiden loistaa taidoillaan? Miksi et antaisi työntekijöiden tehdä sitä työtä, johon heidät on palkattu, olla aloitteellisia, näyttää intohimonsa, oppia ja kehittyä? Samalla saat myös aikaa ja tilaa strategiseen työhön ja työntekijöiden johtamiseen sen sijaan, että tekisit heidän työtehtäviään.

Ratkaisu: Selvitä luottamuksen puutteen taustalla olevat todelliset syyt. Varaatko liian vähän aikaa kunnolliseen delegointiin ja varsinaisten tehtävien läpikäyntiin? Vai onko kyse persoonallisuudestasi? “Tällainen minä vain olen, minulle on henkilökohtaisesti tärkeää, että asiat tehdään kunnolla”. Tai ehkä taustalla onkin oma perfektionismisi? “Työntekijät eivät tee tätä yhtä hyvin kuin itse tekisin”. 

Kuka on sanonut, että sinun tapasi on paras tai ainoa oikea? Ja kuka on määritellyt, että kaikki muu paitsi täydellinen lopputulos ei ole riittävästi? Ja kuinka paljon pystyt itse tekemään ennen kuin voimasi hyytyvät ja täydellisyyden tavoittelusi päätyy keskinkertaiseen suoritukseen?

Kun olet löytänyt ne syyt, jotka vaikuttavat ajattelumalliisi ja toimintaasi, tulet huomaamaan, mikä hyöty on sillä, että annat työntekijöiden loistaa osaamisellaan. Samalla myös luotte tilaa kaikille.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Kysy itseltäsi viisi kertaa “miksi”, jotta todella pääset käsiksi ongelman alkusyyhyn. Usein on vaikeaa olla täysin rehellinen itselleen ja siksi voi olla hyvä idea ottaa avuksi liikekumppani, ystävä, mentori tai valmentaja. Jos teet tämän selvitystyön kunnolla, tulet yllättymään lopputuloksesta. Kyvyttömyytesi tuntea luottamusta voi johtua aidosta huolesta, intohimosta tai pelosta…menestyä. 

“3. Kaikki on kunnossa! Olen edelleen toimintakykyinen, mutta en tunne iloa tai motivaatiota työtäni kohtaan”

Ongelma: Olet menestyksekkäästi päässyt näin pitkälle urallasi. Olet asettanut paljon tavoitteita, jotka ovat toinen toistaan korkeampia, rohkeampia ja suurempia. Ja olet saavuttanut ne kaikki. Tiedät, että voisit saavuttaa vielä vaikka mitä, mutta uudet tavoitteet eivät enää tuo samaa kutkuttavaa tunnetta. Juokset kohti tavoitetta toivoen löytäväsi ilon tai edes hivenen sitä tuntua, että olet saavuttanut jotain, mutta maalilinjalla tunnetkin olosi vain tyhjäksi. 

Kova kilpailu on väsyttävää ja tekee sinut pettyneeksi. Uupunut tunnelma leviää koko tiimiin.

Ratkaisu: Etsi uutta motivaatiota, joka auttaa sinua asettamaan kestävämpiä tavoitteita ja johtamaan tiimiäsi tavalla, joka luo iloa ja merkityksellisyyttä ahdistuksen ja riittämättömyyden tunteen sijaan.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Vahvista itsetuntoasi, jotta pystyt uskomaan siihen, ettei oma arvosi riipu ainoastaan suorituksistasi. Johtajat, joilla on vahva itsetunto, tavoittelevat kestävämpiä toimintatapoja, jotka vaikuttavat positiivisella tavalla työntekijöiden suorituksiin.

Varaa aikaa sen läpikäymiseen, mitä todella haluat elämässäsi ja työssäsi. Ollaksesi kestävä johtaja ja mahdollistaja tiimillesi, sinun on oltava selkeä tavoitteittesi, arvojesi ja rajojesi kanssa. Järjestä työntekijöidesi kanssa tapaaminen, jossa keskityt tuomaan esiin omat selkeät tavoitteesi.

Olet älykäs, kunnianhimoinen ja sinnikäs. Muuten et olisi siinä pisteessä, jossa olet nyt. Et kuitenkaan ole kone, niin kuin eivät ole työntekijäsikään. Hiljennä rohkeasti vauhtia. Varaa aikaa syvälliseen reflektioon ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Näin pääset merkityksellisten asioiden äärelle ja olet johtaja, joka saa kaikki viihtymään.

77 vinkkiä – näin onnistut osaamisen hallinnassa

Guest blogger - Anna Liebel, Leadership and Team Development Consultant

Guest blogger - Anna Liebel, Leadership and Team Development Consultant

Anna is a Mindshifter helping male leaders in tech get out of the firefighter mode, become the proactive Leaders they want to be, and enjoy the ride as they go.

Saatat pitää myös...

Kaikki viestit